SIHY on allekirjoittanut sopimukset uuden joukkueenjohdon kanssa

14.5.2024

Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen johto on valittu. Juha Kontio, Magnús "Maggi" Jónsson ja Pia Ralli on valittu luotsaamaan Suomen maajoukkuetta PM-kisoissa 2024 Tanskan Herningissä. Juha on nimetty vastaamaan sportjoukkueesta ja Magnús gaedingakeppnijoukkueesta. Pia valittiin apulaisjoukkueenjohtajaksi jatkamaan työtä päävastuualueenaan hallinnolliset tehtävät sekä viestintä. Joukkueenjohtajien tukena ja taustalla toimii työryhmä, joka raportoi SIHY:n urheiluvaliokunnalle. 

Juha Kontio on talliyrittäjä Nurmijärveltä. Hän on pitkän linjan islanninhevosammattilainen: Juha on toiminut 2000-luvun alusta asti talliyrittäjyyden lisäksi itse maajoukkueratsastajana ja valmentanut lukuisia ratsukoita maajoukkuetasolle. Juha on toiminut joukkueenjohdossa aiemminkin. 

"Uskon, että pystyn motivoimaan ratsastajat tekemään parhaansa. Urheilija on aina etusijalla: joukkueenjohdon tehtävä on antaa ratsukolle rauha ja tuki keskittyä olennaiseen. Uskon että oman urani aikana luodut kontaktit ovat myös eduksi joukkueelle. Yksi suurimpia motivaatioita on todistaa muille maille, että Suomi on varteenotettava kilpakumppani useammassakin luokassa." 

Magnús Jónsson on niin ikään kokenut askellajiratsastuksen ammattilainen. Maggi on aikanaan Islannista Urjalaan suomalaistunut ja toiminut hevosten kasvattajana, kouluttajana, valmentajana ja kilparatsastajana. Hólarin käynyt Maggi on sekä sport- että gk-tuomari ja työkseen hän mm. kengittää. 

"Olen aina ollut kiinnostunut kilpailutoiminnasta ja kilpailemisesta. GK on aina ollut myös tosi kiinnostava laji ja toivottavasti se saa lähitulevaisuudessa paljon enemmän huomiota" Maggi sanoo. "Maajoukkuetyöryhmä tukee varmasti joukkueenjohtajien työtä, kun johto pääsee keskittymään joukkueen asioihin" Maggi kiittelee kokonaisuutta. 

Pia Ralli on tamperelainen yhdistysaktiivi ja askellajiratsastuksen kv-tason rautainen asiantuntija.
"Olen toiminut joukkueenjohtajana neljästi: kerran PM-kisoissa ja kolmesti MM-kisoissa, viimeisimpänä viime vuoden Hollannin reissulla. Vuosina 2020-2023 toimin maajoukkuekoordinaattorina ja kahdesti olen ollut MM-joukkueen Breeding leaderina" Pia sanoo. Hän aloitti maajoukkuetoiminnan kehittämisen urheiluvaliokunnan kanssa nykyisenlaiseksi jo vuonna 2016. 

Pia on ollut muutenkin aktiivinen SIHY:ssä jo yli kymmenen vuotta. "Olen käynyt mm. urheilutuomarikoulutuksia ja kokemusta on karttunut paljon kaikesta toiminnasta. Intohimonani on kuitenkin aina ollut huippu-urheilu ja maajoukkuetoiminta", Pia sanoo. Hän edustaa askellajiratsastusta myös Suomen Ratsastajainliiton Huippu-urheilun johtoryhmässä (HUJO) kaudella 2022–2024.

Teksti: Saara Suutarla

Juha Kontio, askellajiratsastuksen maajoukkueen sport-joukkueenjohtaja
Juha Kontio Kuva: Eliisa Mönkäre
Magnús Jónsson, Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen gaedingakeppnijoukkueen johtaja
Magnús Jónsson Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen
Pia Ralli, Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen apulaisjoukkueenjohtaja
Pia Ralli Kuva: Eliisa Mönkäre