Hyvinvointitietoa 3

Islanninhevosten mahahaavasta osa 1

Vuonna 2022 julkaistiin tutkimusartikkeli nuorten islanninhevosten mahahaavoista. Islannissa hevosten ruokinta perustuu hyvin suureksi osaksi karkearehuun ja väkirehujen osuus on pieni. Hevoset myös elävät paljon ulkona liikkuen vapaasti toisten hevosten kanssa. Tästä syystä on oletettu, että hevosilla esiintyisi hyvin vähän mahahaavaa Islannissa. Maassa ei kuitenkaan ole pitkään käytetty endoskooppista tähystystä, joka on ainoa pätevä tapa osoittaa mahahaava hevosella.

Tässä tutkimuksessa etsittiin useiden tekijöiden mahdollista yhteyttä mahahaavojen esiintymistiheyteen ja vakavuusasteeseen nuorten enimmäkseen kolmivuotiaiden hevosten tultua laitumelta ”sisään” koulutukseen.

Tutkimuksen kuvaus

Tutkimukseen otettiin 81 hevosta 10 eri tilalta, 4 eri alueelta Islannissa. Maan hevoskulttuurin mukaisesti nuoret hevoset olivat siihen saakka eläneet ulkona laumoissa, ja otettiin tilan pihapiiriin alkukoulutusta varten Islannin talven alkaessa lokakuussa. Hevosista suurin osa oli kyseisellä tilalla syntyneitä ja ne kerättiin rauhallisesti ulkoa tilan ympäristöstä. Vain pääkaupunkiseudulta hevoset kuljetettiin treenitallille, jolloin kuljetusmatka oli enintään 2 tuntia.

Hevosista tammoja oli 50, oreja 16 ja ruunia 16. Jotkut hevosista olivat käyneet tallissa noin vuosi aikaisemmin ja totutettu riimuun, muuten hevoset olivat saaneet vain perushoidon, ruokinnan ja madotukset. Kaikki hevoset tähystettiin ennen minkäänlaisen koulutuksen aloittamista, lyhyen tallioloihin sopeutumisen jakson jälkeen. Hevosista 41 tähystettiin 1-3 päivän sisällä laitumelta tuonnista, ja näistä 38 hevosta tuli suoraan laitumelta tähystystä varten välttämättömälle paastotukselle. Hevosista 24 tähystettiin 4-6 päivän sisällä ja loput 16 7-14 päivän sisällä saapumisesta.

Tutkimushevosista 71 kpl tähystettiin uudelleen 8 viikon kuluttua, jolloin kymmenen hevosta oli pudonnut eri syistä pois tutkimusryhmästä.

Kaikki tähystykset tehtiin ja löydökset kirjattiin samalla lailla standardoidusti ja saman henkilön toimesta. Jos hevoselta löytyi mahahaava, löydöksestä keskusteltiin omistajan kanssa, joka sai päättää tarjotun lääkityksen aloittamisesta. Vain yksi omistaja valitsi lääkityksen, ja tämä hevonen jäi pois tutkimusryhmästä. Yhdelläkään tutkimuksen hevosista ei treenijakson aikana havaittu mitään oireita joita kirjallisuudessa aiemmin on yhdistetty mahahaavaan.

Tutkimuksen aluksi hevosista kirjattiin ikä, sukupuoli, lihavuuskunto ja laitumen tyyppi, ja omistajat haastateltiin. Kaikki hevoset olivat vähintään 5/9 lihavuuskunnossa ja suurin osa hevosista oli ylipainoisia, etenkin tammat ja ne hevoset jotka tulivat kosteammilta pelloilta.

Toisen tähystyksen yhteydessä kirjattiin hevosten treeniaikana saama lisärehu, heinäruokinnan määrä ja annostelutiheys, kuin myös hevosten hoidon yksityiskohtia kuten treenikerrat viikossa sekä niiden kesto ja intensiteetti. Lisäksi treenareilta kysyttiin myös hevosten käyttäytymisestä tallissa ja treenattaessa. Hevoset ruokittiin islantilaisittain pääasiassa heinällä, osa asui tai tarhattiin ulkona ruohoalustalla.

Jos hevonen sai tutkimusaikana lisäruokintaa (väkirehuja), tärkkelyspitoisuus oli aina alle 0,5g/painokilo/päivä. Tärkkelyksen ruokintasuositus mahahaavojen estämiseksi on alle 1g/painokilo/ruokintakerta. 

Tulosten käsittelyyn käytettiin tilastollisia menetelmiä, joilla selvitetään useiden muuttujien vaikutusta tutkittavaan ilmiöön erikseen ja yhdessä. Ilmiö oli mahahaavan esiintyminen ja sen vakavuusasteen muutos treenijakson aikana. Muuttujia olivat edellä mainittujen lisäksi tila jonka laitumelta hevonen tuli, mahdollinen kuljetus ja montako yötä hevonen oli treenipaikassa ennen ensimmäistä tähystystä.

Löydökset

Tutkimuksessa mahan eri osissa sijaitsevia haavoja käsiteltiin nykytietämyksen mukaisesti erikseen. Haavoja voi esiintyä mahan yläosassa, (ESGD, epiteeliosa) ja näiden haavojen ilmeneminen on muissa tutkimuksissa liitetty erilaisiin hevosen stressitekijöihin, rehun korkeaan tärkkelyspitoisuuteen ja paastoamiseen. Mahan alaosan haavaumat (EGGD, rauhasosa) ovat huonommin ymmärrettyjä sekä syntytekijöiltään että hoidoltaan.

Mahahaavat luokiteltiin vakavuuden mukaan ESGD 0-4 ja EGGD 0-2 asteisiin.

ESGD

Ensimmäisessä tähystyksessä 21 hevosella (26%) oli 2 asteen, 32:lla (40%) 3 asteen ja 5:llä (6%) 4 asteen ESGD -muutokset. Näillä ei ollut yhteyttä hevosten ikään, sukupuoleen, laitumen tyyppiin, kuljetukseen tai tallissa vietettyjen öiden lukumäärään ennen ensimmäistä tähystystä. Sen sijaan kolmella muuttujalla oli selkeä yhteys mahahaavana asteeseen: tila sekä alue jolta hevonen oli kotoisin, ja aika kuinka kauan oli kulunut kun hevonen saapui. Tarkemmassa tarkastelussa muuttujat osoittautuivat olevan keskenään riippuvaisia. Etelästä kotoisin olevat hevoset, joilla todettiin enemmän mahahaavoja, tähystettiin 4-6 päivän kuluttua saapumisesta, ja pohjoisessa jossa haavoja oli vähemmän, hevoset tähystettiin aiemmin 1-3 päivän sisällä.

Toisessa tähystyksessä toisen asteen ESGD -haavoja oli 10/71 hevosella eli 14%:lla ja 8/71 eli 11%:lla kolmannen asteen haavoja. Yhdelläkään ei ollut neljännen asteen muutoksia. ”Klassisten” mahan epiteeliosassa ilmenevien ESGD -haavojen ilmeneminen laski siis 8 viikon seuranta-aikana tilastollisesti merkitsevästi 71,6%:sta 25,4%:iin. Lasku oli selkeintä ruunilla verrattuna tammoihin ja oreihin, ja hevosilla jotka saivat heinäruokintaa vähintään kolme kertaa vuorokaudessa.

Mahahaavojen esiintymisen muutoksella tähystysten välillä ei sen sijaan ollut yhteyttä muihin muuttujiin, esimerkiksi hevosen käyttäytymiseen tallissa ja käsitellessä, ruokintaan tallissa tai ulkona, treenin määrään tai treenarin arvioimaan hierarkiseen asemaan hevosten kesken.

EGGD

Rauhasmahan ensimmäisen asteen EGGD – haavoja oli ensimmäisessä tähystyksessä 22 hevosella (27% ), ja toisen asteen haavoja oli 16:lla (20%). Mitään yhteyttä ei löytynyt tarkasteltujen muuttujien ja EGGD -tyyppisten mahahaavojen välillä, ei myöskään EGGD ja ESGD haavojen välillä.

Toisessa tähystyksessä 23/71 (32%) hevosella oli ensimmäisen asteen ja 6/71 (9%) toisen asteen EGGD-haavoja. Rauhasosan EGGD -haavojen vakavuusasteessa ero oli selvästi vähäisempi kuin ESGD-haavojen, muutos oli 47,1%:sta 40,8%:iin, eikä mitattavien muuttujien joukosta löytynyt mitään vakavuusasteen laskuun yhteydessä olevia tekijöitä.

Tulos

Tutkimuksen johtopäätös oli, että hevosten pito laitumella ilman lisäruokaa ei automaattisesti tarkoita vähäistä mahahaavan esiintymistä. Epiteeliosan ESGD -haavojen esiintyvyydelle säännöllinen karkearehun saanti on avaintekijä.

Pohdinta

Artikkelissa on pitkä ja ansiokas pohdintaosio. Tietäen tunnetut riskitekijät ESGD haavoille, tekijöitä yllätti suuri määrä mahahaavoja näillä hevosilla, jotka olivat eläneet laumoissa vapaina ulkona. Esiintyvyys oli samalla tasolla kuin heidän aiemmissa tutkimuksissaan jotka koskivat tanskalaisia harrastehevosia. Tekijät tiedostavat, että viive hevosen saapumisen ja ensimmäisen tähystyksen välillä saattaa vaikuttaa tulokseen. Kuitenkaan yhteyttä ei ollut haavojen esiintymisen ja kuljetuksen tai talliöiden lukumäärän välillä. Esimerkiksi erään pohjoisen tilan hevosilla oli merkittävästi ESGD -haavoja, ja niitä ei ollut kuljetettu, pidetty tallissa tai ruokittu muulla kuin ruoholla tai käsitelty ennen ensimmäistä tähystystä, joka tapahtui muutaman päivän sisällä laitumelta tuonnista. He pohtivat, että vaikutusta saattaa olla hevosten pito-olosuhteiden eroilla kuten laitumen kasvuston eroilla tilojen välillä.

Laidunta pidetään mahahaavoilta suojaavana tekijänä. Kuitenkin tämän tutkimuksen laitumelta tuoduilla hevosilla mahahaavoja esiintyi huomattavan paljon. Osa tämän tutkimuksen hevosista asui treeniajankin ulkona, ja tuotiin sisään talliin vain varusteltavaksi, eivätkä ne saaneet lainkaan väkirehua eikä heinääkään sisällä. Näiden hevosten kohdalla haavat eivät vähentyneet treeniaikana. Muutama aiempikin tutkimus on löytänyt vakavampia mahahaavoja laiduntavilta hevosilta, ja haavojen paranemista kun hevoset on siirretty talliin. Kiinnostavaa oli, että nämä aiemmatkin tutkimukset oli tehty syksyllä tai talvella. Ehkä haavojen paraneminen siis liittyy parempaan suojaan sääoloilta ja yksilöllisempään ruokintaan sisällä.

Tässä tutkimuksessa kaikki hevoset olivat tullessaan hyvässä lihavuuskunnossa, monet itse asiassa ylipainoisia tai lihavia. Islanninhevoset keräävät tunnetusti erityisesti syksyllä painoa, mutta tekijöiden mukaan tämä ei välttämättä kerro niiden tosiasiallisesta ravitsemustilasta tai karkearehun laadusta ja sen riittävyydestä suojaamaan mahahaavoilta.

Tulosten analyysissa kotitilan merkitys ESGD riskitekijänä tuli esiin. Mahdollisesti tilan sijainnilla, tilan ja hevosten hoidolla ja laiduntyypillä voi olla merkitystä. Tila vaikutti myös ESGD -muutosten paranemiseen seuranta-aikana. Tutkijat peräävät lisää tutkimusta näistä tekijöistä ja vuodenajan suhteesta mahahaavoihin.

Tammojen ja orien mahahaavojen paranemisen, joka oli parempi kuin ruunilla, tekijät liittivät potentiaalisten siitoshevosten parempaan hoitoon. Sukupuolen vaikutuksesta mahahaavan esiintymiseen ei ole paljoa tietoa.

Säännöllistä karkearehuruokintaa pidetään myös epiteelimahan haavoilta suojaavana, ja tutkimus tuki vahvasti tätä. Säilöheinän anto vähintään 1,6% hevosen elopainosta, samoin kuin hevosen pito tallissa suojasi mahahaavalta, todennäköisesti koska hevoset ruokittiin tallissa vähintään kolme kertaa päivässä. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että heinäruokinta kolme kertaa päivässä ei kuitenkaan parantanut mahahaavaa kaikilla tutkimuksen hevosilla, eikä mahahaava parane kaikilla lääkityilläkään hevosilla.

Lähteet:

Luthersson N et al (2022): 'Effect of moving from being extensively managed out in pasture into training on the incidence of equine gastric ulcer syndrome in Icelandic horses'. JAVMA 12, 102-110. doi:10.2460/javma.22.06.0263

Vokes J et al (2023): 'Equine Gastric Ulcer Syndrome: An Update on Current Knowledge'. Animals 13, 7, 1261. doi:10.3390/ani13071261